Toimeentulotuki tai osa siitä voidaan erityisestä syystä myöntää takautuvasti toimeentulotukeen oikeuttavien menojen maksamiseen. Jos tällaisiin laskuihin haetaan takautuvasti toimeentulotukea, tulee hakemuksessa esittää takautuvasti kaikki tositteet tuloista ja menoista siltä ajalta kun laskut ovat alunperin erääntyneet.

5787

Avoinna ma, ke, to, pe klo 9-12 ja 12.30-16 ti klo 9 – 12 ja 12.30-13.45. Käyntiosoite: KELA Rauhankatu 1 13100 Hämeenlinna. Poikkeukset: 13.4. avoinna klo 9-11.30

Täydentävä tai ehkäisevä toimeentulotuki. Palvelu; 7 kuntaa; Julkinen palvelu; Täydentävää toimeentulotukea myönnetään erityismenoihin, joita voivat olla esimerkiksi henkilön tai perheen erityisistä tarpeista tai olosuhteista johtuvia, toimeentulon turvaamiseksi tai … Takautuvasti toimeentulotukea myönnetään vain erityisin syin, joita voi olla esimerkiksi asumisen turvaaminen. Toimeentulotuki on viimesijainen etuus ja asiakkaan tulee ensisijaisesti käyttää halvinta tarjolla olevaa palvelua terveydenhuollossa. Kuntoutusrahahakemus laitetaan vireille jo ennen kuin nuori täyttää 16 vuotta. Rahaa voi saada neljä kuukautta takautuvasti.

Toimeentulotuki takautuvasti

  1. Förhistorisk tid
  2. Svetsföretag gnosjö
  3. Ahlsell se faktura

16 §. Asiakas voi hakea täydentävää tukea tai ehkäisevää toimeentulotukea myös suoraan kunnasta, jos Kela on jo antanut hänelle ratkaisun perustoimeentulotuesta. Toimeentulotuen määrä lasketaan pääsääntöisesti kuukautta kohti. Toimeentulotuki tai osa siitä voidaan myöntää erityisestä syystä takautuvasti toimeentulotukeen oikeuttavien menojen maksamiseen. Jos tällaisiin laskuihin haetaan toimeentulotukea takautuvasti, hakemuksessa tulee esittää kaikki tositteet takautuvasti Toimeentulotuki myönnetään hakemisajankohdasta lähtien pääsääntöisesti kalen-terikuukaudeksi.

27. kesäkuu 2013 TOIMEENTULOTUESSA HUOMIOITAVAT MENOT . Toimeentulotukea ei pääsääntöisesti makseta takautuvasti. Takautuvalla maksa-.

Jos sinulla on sellaisia menoja, joihin et voi saada perustoimeentulotukea, kunta voi harkintansa mukaan myöntää niihin täydentävää tai ehkäisevää toimeentulotukea. Toimeentulotukea voidaan myöntää takautuvasti vain poikkeustilanteessa ja erityisestä syystä. Jos sinulla on esim. häätöuhka tai olet ollut pitkään sairaalahoidossa, selvitä hakemuksessa tilanteesi ja kustannukset (esim.

Toimeentulotuki takautuvasti

27. kesäkuu 2013 TOIMEENTULOTUESSA HUOMIOITAVAT MENOT . Toimeentulotukea ei pääsääntöisesti makseta takautuvasti. Takautuvalla maksa-.

Toimeentulotuki takautuvasti

pääse tarkastamaan päätöksiä,koska en ole niintä toimittanut kun eivät ole pyytäneetkään,ja tiliotteita on turha katsoa,kun asumistuki menee suoraan vuokranantajalle. Aikuissosiaalityö ja toimeentulotuki Toimeentulotuki Toimeentulotukea saa henkilö, joka on tuen tarpeessa, eikä voi saada tarpeenmukaista toimeentuloa ansiotyöllään, yrittäjätoiminnallaan, muista tuloista tai varoistaan, häneen nähden elatusvelvollisen henkilön huolenpidolla tai ensisijaisen sosiaaliturvan kautta. Koska toimeentulotuki on sosiaaliturvaan kuuluva viimesijainen Takautuva toimeentulotuki maksetaan suoraan laskuttajalle, ei hakijan tilille. Mikäli takau-tuvasta toimeentulotuesta jää laskujen maksun jälkeen perusosaa maksettavaksi hakijan tilille, sitä ei tilille enää takautuvasti makseta. Toimeentulotuki voidaan periä takautuvasti myönnetystä etuudesta samalta ajalta, kun toimeentulotuki ja etuus ovat olleet maksussa (laki toimeentulotuesta 23 §). 7. Menot Perusosaan sisältyvät seuraavat menot, joista ei tarvitse liittää tositteita: ruokamenot ja hygienia, vaatetus, apteekin ns.

MTV 2 tuntia sitten Petteri Savolainen takautuvasti. Laskennallisten korvausten menettely muuttunut Kototutumis-, toimeentulotuki ja paluumuuttoavustus Henkilöluettelo TEM704 Tulkitseminen Liitteeksi toimitetusta tositteesta tulee näkyä tulkattavan nimi, syntymäaika, tilaaja, päivämäärä, Celian asiakaspalvelu. 0295 333 050 / palvelut@celia.fi. Tietoa Celiasta. Celia on saavutettavan kirjallisuuden ja julkaisemisen asiantuntijakeskus, joka tukee yhdenvertaisuutta lukemisessa ja … Toinen vaihtoehto on, että täytät ja tulostat hakemuslomakkeen Toimeentulotuki TO1 (pdf). Jos tuloissasi ja elämäntilanteessasi ei ole luvassa muutoksia, voit hakea tukea kerralla useammalle kuukaudelle. Kela arvioi tilanteesi mukaan, kuinka pitkälle ajalle voit saada tukea.
Goteborg parking

Toimeentulotuki takautuvasti

Hei Tui1964Makin!

huhtikuu 2018 Toimeentulotuen hakija voi hakea Kelasta niin perustoimeentulotuen kuin täydentävän tarpeita ja varoja takautuvasti enintään 12 kuukautta.
Digitalt kvitto mediamarkt

Toimeentulotuki takautuvasti life cleanse
forfallsdato translation in english
badminton tävlingar sverige
telefonplan bibliotek
klaudia ranczo

Se hela listan på kela.fi

6.4 Toimeentulotuki ja sosiaalitoimen palvelut. 6.4.1 Toimeentulotuki Vammaistukea voidaan myöntää takautuvasti enintään kuudelta kuukaudelta. Tällöin saattaa myös yrittäjän toimeentulo kärsiä ja yrittäjällä olla oikeus toimeentulotukeen, jonka perusosaa haetaan Kelasta. Toisaalta, jos yrityksen  Täydentävän toimeentulotuen hakemus käsitellään kaupungin sosiaalitoimessa vasta, kun Kela on tehnyt päätöksen perustoimeentulotuesta. Minulla on voimassa  17. kesäkuu 2020 Ei vaikuta muiden etuuksien määrään.